Kitkajärvi helmikuisena lauantaina vaikuttaa lähestyttävältä: ei tuiskua, ei liiammin tuultakaan. On aika hakea vettä. Pulkkaan mahtuvat kaksi saavia, sanko, jäätuura ja sohjolapio. Matkaa vedenottopaikalle on rannastamme vain noin sata metriä, mutta kun reitille on tuiskuttanut lunta, on vesikuorman vetäminen työlästä. Alkutalvesta tamppasimme reitin avannolle niin, että minä istuin pulkassa ja kumppani veti sitä perässään. Huhhuh.
Moottorikelkka olisi kätevä apuri tällaisiin toimiin, vaikkei kelkkailusta muuten perustaisikaan. Kelkkaa emme kuitenkaan ole hankkimassa, koska suunnitelmissamme on jo ensi talvena asua hieman helpommissa olosuhteissa. Kaivoinvestointia olemme toki miettineet, mutta sitten pitäisi hankkia sähköliittymä tai porauttaa maalämpöputki. Ehkä joskus paremmassa tulevaisuudessa. Keväästä myöhäiseen syksyyn saamme pesuvedet järvestä pumpulla eli elämä helpottuu huomattavasti.
Järven jääkylmä vesi on täynnä elämää. Vettä saaviin ämpäröidessäni huomaan pinnalla pienen, kolmihaaraisen hännän. Sitten toisen ja kolmannen, ja kas – veden pinnalla uiskentelee kymmenittäin pieniä toukkia. Nämä ovat tuttu näky viime talvelta, mutta tällaista määrää en silloin nähnyt. Nopea vesiötököiden googletus saa epäilemään, että kyseessä olisi päivänkorennon nymfi. Niillä on kolme pitkää ja ohutta peräsukasta. Myös pituus täsmäisi kuvaukseen. Toukkien lisääntyminen pintavedessä saa miettimään, onko järven ekologisessa tilassa tapahtunut muutoksia.
Kitkajärven vesi on niin kirkasta, että rannan kivet ja joskus jopa hiekan muodot erottuvat selvästi. Kirkas vesi ei välttämättä tarkoita, että järven tila olisi erityisen hyvä. Mistä sitten voi tietää, miten järvi voi? Kumppani on havainnut, että osa lähirannoistamme on alkanut kasvaa umpeen. Rannat olivat aiemmin hiekkaisia, ja niiden vesikasvit olivat enimmäkseen järvelle hyödyllisiä uposkasveja. Nyt osa rantavesistä on pöheköitynyt, ja erinäiset rantakasvit ovat levittyneet hiekalle. Mitä sanovat tutkimukset? Nopealla googletuksella löydän tutkimuksen Kitkan rantavyöhykkeestä. Se on tehty 2013–14, ja uudempaa tutkimusta ei ole ainakaan verkossa tarjolla. Siinä tutkittiin pohjaeläimiä, joita vesisaaviimme uineet toukatkin ovat, sekä vedenlaatua, rantavyöhykkeen piileviä, vesikasveja ja kaloja. Tutkimuksen mukaan rehevöitymistä on tapahtunut etenkin Kitkaan yhteydessä olevassa Posionjärvessä. Lisäksi koko rantavyöhykkeellä ravinteet ovat koholla.
Kiviröykkiöt ja saaret kuuluvat Kitkajärven maisemaan.
Alan miettiä, miten mökkiläiset voivat pitää huolta järvestä. Yksi asukaskunta ei tietysti voi koko järveä pelastaa, mutta oman mökkinsä päästöt on pidettävä kurissa. On tärkeää käsitellä jätteet niin, että niistä ei päädy ravinteita järveen. Meillä on muun muassa kompostoiva ulkokäymälä, jonka yhteydessä syntyvät suotovedet seisotetaan umpisäiliössä yli puoli vuotta. Virtsan emäksisyys ja suolapitoisuus tappavat tänä aikana mikrobit. Neste laitetaan sitten ravinteeksi tontin puille. Syötäville kasveille nestettä ei voi käyttää lannoitteena. Kiinteä tavara taas jälkikompostoidaan vuoden ajan ennen hyödyntämistä. Eli se seisotetaan ja jäädytetään tiiviissä astiassa. Jäätyminen hygienisoi käymäläjätekompostin.
Kitkajärvi on säännöstelemätön ja luonnontilainen, ainoa valjastamaton suurjärvi Suomessa. Sen aavat ulapat ja vaaramaisemat muistuttavat minua Inarijärvestä. Kitka on kuitenkin Inarijärveä yli 100 metriä korkeammalla merenpinnasta. Korkeus ja koko vaikuttavat muun muassa jäiden sulamisvauhtiin – Kitkalla näkyy jäälauttoja usein vielä kesäkuussa.
Kitkajärven viimeinen jäälautta edelliskeväänä toukokuun 27. päivä
Tarvitsemme Kitkan vettä peseytymiseen ja tiskaamiseen, ja järvinäkymästä on tullut meille tärkeä henkinen horisontti. Kun saa kuljettaa katsettaan pitkin järvenjäätä kohti sinertäviä vaaroja, voi pian huomata hengityksen syventyvän. Jokin itsessä antaa periksi – hetkiseksi pää hiljenee. Nuo tuokiot yritän muistaa silloin, kun säätiedotus on jäänyt tarkistamatta ja vedenhaku jäänyt päivään, jolloin tarjolla on vain tuiskua ja mielen perkeleitä.